Dynasty tietopalvelu Haku RSS Eurajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 13


 

Oikaisuvaatimus rakennuslupa 23-195-R

 

Ympltk 06.02.2024 § 13  

51/10.03.00.01/2024  

 

 

----------- on jättänyt oikaisuvaatimuksen rakennustarkastajan tekemästä rakennuslupapäätöksestä 23-0195-R.

Rakennuslupapäätös koskee aurinkoenergiapuiston rakentamista, muuntajakonttien sijoittamista sekä rakennuspaikan aitaamista rakennuspaikalla, joka muodostuu kiinteistöjen 442-410-1-156 ja 442-410-2-142 määräaloista.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 187 §:n mukaan "viranhaltijan päätökseen asiassa, joka kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta tai muulta kunnan viranomaiselta on siirretty hänen ratkaistavakseen, ei saa hakea muutosta valittamalla. Päätökseen tyytymättömällä on oikeus saada asia asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi (oikaisuvaatimus). Oikeus vaatimuksen tekemiseen määräytyy samojen perusteiden mukaan kuin asianosaisen valitusoikeus.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti viranhaltijalle 14 päivän kuluessa päätöksen antamisesta. Päätökseen on liitettävä ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemisestä. Vaatimus on viipymättä otettava asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi."

 

----------- on toimittanut rakennustarkastajalle sähköpostin, jonka hän on myöhemmin tarkentanut olevan oikaisuvaatimus rakennuslupapäätöksestä. Sähköpostiviesti on saapunut 29.12.2023 klo 22.14.

 

Rakennuslupapäätökseen liitetyn oikaisuvaatimusohjeen mukaan "Tämä päätös on annettu julkipanon jälkeen päätökseen merkittynä antopäivänä. Tähän päätökseen tyytymättömällä on oikeus saada asia rakennusvalvontaviranomaisen/ympäristölautakunnan käsiteltäväksi. Vaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksessä mainitulle viranhaltijalle 14 päivän kuluessa edellä mainitusta päivästä, sitä päivää lukuun ottamatta.

Oikeus vaatimuksen tekemiseen on sillä, jonka oikeutta päätös välittömästi koskee, ja viereisen tai vastapäätä olevan tontin tai rakennuspaikan omistajalla sekä sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa.

Oikaisuvaatimusasiakirjaan on liitettävä tämä päätös alkuperäisenä tai virallisesti oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus tiedoksisaannista, mikäli päätös ei ole annettu julkipanon jälkeen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava rakennusvalvontatoimistolle viimeistään määräajan viimeisenä päivänä toimiston aukioloaikana."

 

Säädettyjen määräaikain laskemista koskevan lain (150/1930) 6 §:n mukaan "Tyytymättömyyden ilmoittaminen, muutoksenhakemuksen jättäminen, vastauksen antaminen siihen, viranhakemus sekä muu määräajassa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa taikka virallisessa toimituksessa suoritettava toimi on tehtävä viimeistään määräajan viimeisenä päivänä, virastossa suoritettava toimi ennen viraston aukioloajan päättymistä ja tuomioistuimen istunnossa tai muussa toimituksessa suoritettava toimi ennen istunnon tai toimituksen päättymistä.".

 

Rakennuslupapäätös on annettu julkipanon jälkeen 15.12.2023, jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon. Lupapäätöksen viimeinen valituspäivä on 29.12.2023 toimiston aukioloaikana. Määräaikalain mukaan muutoksenhakemuksen jättäminen tulee suorittaa ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimus ei ole saapunut oikea-aikaisesti muutoksenhakuaikana (29.12.2023 klo 22.14.).

 

Oikaisuvaatimuksen tekijällä ei myöskään ole Maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:n mukaista valitusoikeutta.

 

 Lisätiedot:

 rakennustarkastaja

 Tiina Lattu

 p. 044 431 2709

 tiina.lattu@eurajoki.fi

 

 

 Sovelletut oikeusohjeet:

 Maankäyttö- ja rakennuslaki 187 §, 192 §

 Laki hallintolain muuttamisesta 49 c §

 Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 6 §

 

 Tiedoksi

 Muutoksenhakija

 Hankkeeseen ryhtyvä

 

 

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta.

 

 Perustelut

 Oikaisuvaatimusta ei ole jätetty säädetyssä ajassa, oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole rajanaapuri, eikä hänellä Maankäyttö- ja rakennuslain 192 §.n mukaan ole valitusoikeutta.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 -----