Dynasty tietopalvelu Haku RSS Eurajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 12


 

Poikkeamislupahakemus 23-212-POI

 

Ympltk 06.02.2024 § 12  

39/10.03.00.02/2024  

 

 

Hakija: DNA Tower Finland oyj

 

Rakennuspaikka: 442-404-3-25, Laitakarintie, 29100 Luvia.

 

Hanke:

Matkaviestin tukiaseman sekä siihen liittyvän laitetilan rakentaminen

 

Hakemus, kaavoitus, rakentamisrajoitus:

Hanke sijoittuu alueelle, joka Luodonkylän osayleiskaavassa ja osayleiskaavan muutoksessa on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Alueen kaavamääräyksen mukaan, "Alueella sallitaan maa- ja metsätalouteen liittyvä sekä haja-asutusluonteinen rakentaminen. Asuinkäyttöön tulevan rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään 5000 m2. Rakentamisen on sijainniltaan liityttävä oleviin tilakeskuksiin siten, että pellot ja ranta-alueet säilyvät vapaina rakentamiselta. Uudisrakennukset on sovitettava huolellisesti maisemaan, kyläkuvaan ja paikalliseen rakennusperintöön. Rakennusten sijoittelulla tulee pyrkiä muodostamaan suojaisia pihapiirejä. Rakennuksen tulee sijoitukseltaan, kooltaan ja ulkomuodoltaan sopeutua ympäristöönsä. Rakennusten julkisivumateriaalin tulee olla pääosin puuta ja väritykseltään maisemaan ja ympäristöön sopeutuvia.".

Kaavan yleismääräysten mukaan, "teleliikenteen mastoja ja voimajohtoja alueelle sijoitettaessa on maisemalliset arvot otettava erityisesti huomioon ja vältettävä uusien mastojen ja johtojen rakentamista maisemallisesti hallitseviin ja näkyviin paikkoihin.".

 

Hakijan perustelut ja arviot keskeisistä vaikutuksista:

Hakija on perustellut hakemustaan. Hakijan mukaan "matkaviestintukiasemapaikkaa kartoittaessa on pyritty hakemaan paikkaa, joka toteutuisi mahdollisimman hyvin alueen kaavamääräysten kanssa. Kuitenkaan suoraan asema- tai yleiskaavaan sopivaa paikkaa ei löytynyt. Hakija kuitenkin katsoo, että tukiaseman sijoituksen vaikutus ympäristöön on vähäinen. Masto sijoittuu suojaisaan paikkaan hakkuuaukealle, metsän reunaan. Huoltotie kulkee pääosin olemassa olevaa metsäautotietä pitkin. Hankkeessa pyritään jättämään puustoa/kasvustoa maston suojaksi mahdollisimman paljon. Hankealueella ei ole pohjavesialuetta, eikä luonnonsuojelualueita. Hankkeen aikana alueella ei varastoida rakennusjätettä.".

 

Hakija on arvioinut hankkeen keskeisiä vaikutuksia, joista keskeisimpinä voidaan pitää maisemallisia vaikutuksia. Hakijan arvion mukaan "masto saattaa näkyä maisemassa jonkin verran, riippuen maston tyypistä ja korkeudesta. Maston väritys määräytyy lentoesteluvan mukaan. Positiivisina vaikutuksina voidaan mainita, että alueen käyttäjien, asukkaiden ja elinkeinoharrastajien palautteiden perusteella masto on toivottu hanke. Palautteiden perusteella voidaan todeta myös, että alueella on puutteelliset mobiiliverkkoyhteydet. Tämä hanke tulee parantamaan alueen turvallisuutta mm. hätäpuhelut.".

 

Kuuleminen:

Poikkeamislupahakemus ja samassa yhteydestä samasta hankkeesta jätetty rakennuslupahakemus on kuulutettu kunnan toimesta kunnan ilmoitustaululla, kunnan internetsivuilla sekä lehdessä, jossa kunta julkaisee kuulutukset. Poikkeamis- tai rakennuslupahakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia nähtävillä oloaikana.

 

Lausunnot:

Hankkeesta ei ole tarpeen pyytää lausuntoja, koska hanke ei sijoitu suojelualueelle eikä sillä ole maakuntakaavassa osoitettu virkistys-, suojelu- tai liikennealuetta (MRL 18 §).

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä säädetyt poikkeamisen edellytykset:

Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista.

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:

- aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

- vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;

- vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista tai

- johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

Hankkeen arviointi:

Suunnitellun maston etäisyys maisemallisesti arvokkaaseen peltoalueeseen on n. 1,5 km ja lähin etäisyys merenrantaan n. 1 km. Hanke sijoittuu alueelle, jossa maasto on metsäistä ja korkeuseroiltaan vaihtelevaa. Rakennuspaikka ei sijaitse maisemallisesti hallitsevalla tai näkyvällä paikalla.

Hakijan selvityksen mukaan kulku rakennuspaikalle voidaan järjestää olevia metsäautoteitä pitkin.

 

 

Lisätiedot:

rakennustarkastaja

Tiina Lattu

p. 044 431 2709

tiina.lattu@eurajoki.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus   Ympäristölautakunta päättää myöntää poikkeamisen, sillä se täyttää Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä esitetyt poikkeamisen edellytykset. Lisäksi poikkeamiselle on esitetty erityisiä syitä.

 

 Poikkeamispäätöksen voimassaoloaika on kaksi vuotta. Tänä aikana on hankkeelle haettava säädetyssä järjestyksessä rakennuslupa. Rakennuslupaa haettaessa on oltava voimassa oleva lentoestelupa tai lentoestelausunto, jonka mukaan lentoestelupaa ei tarvita.

 

 Perustelut:

 Hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, sillä rakennuspaikka ei sijaitse maisemallisesti hallitsevalla tai näkyvällä paikalla. Hanke ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia, koska laitetilan kerrosala on pieni ja itse maston aiheuttama varjostus on vähäinen. Maston sijainti on perusteltu kuuluvuuden kannalta.

 

 Sovelletut oikeusohjeet:

 Maankäyttö- ja rakennuslaki 43 §, 72 §, 171 §

 Poikkeamisen ratkaisee ympäristölautakunta (MRL 171, Eurajoen kunnan hallintosääntö 30 §)

 

 Tiedoksi

 ELY-keskus

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 -----