RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 80
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eurajoen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta 07.06.2023 § 64
Suuri osa lapsia koskevista päätöksistä tehdään kunnissa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä kunnassa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (lastensuojelulaki 12 §) laaditaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Kunnassa tehtävät päätökset vaikuttavat merkittävästi siihen, miten kunnassa asuvien lasten oikeudet ja hyvinvointi toteutuvat. Eurajoen kunnalle ei ole laadittu aiemmin Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. Tämä suunnitelma noudattaa osittain kunnan hyvinvointisuunnitelman 2022-2025 rakennetta. Myös valtakunnalliset kehittämistavoitteet, kunnan omat strategiset tavoitteet ja muut lapsiin ja nuoriin liittyvät suunnitelmat huomioidaan tavoitteiden asettelussa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä kunnassa.
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma laaditaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Nuorisolain määritelmän mukaisesti nuori on alle 29-vuotias. Tämä suunnitelma kohdistuu pääsääntöisesti alle kouluikäisiin, perusopetusikäisiin ja toisen asteen opiskelijoiden ikäisiin lapsiin ja nuoriin.
Päätösehdotus Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle Eurajoen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksymistä.
Päätös Esittelijä teki muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan Eurajoen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
-----
Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta 04.10.2023 § 91
Suuri osa lapsia koskevista päätöksistä tehdään kunnissa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä kunnassa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (lastensuojelulaki 12 §) laaditaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Kunnassa tehtävät päätökset vaikuttavat merkittävästi siihen, miten kunnassa asuvien lasten oikeudet ja hyvinvointi toteutuvat. Eurajoen kunnalle ei ole laadittu aiemmin Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. Tämä suunnitelma noudattaa osittain kunnan hyvinvointisuunnitelman 2022-2025 rakennetta. Myös valtakunnalliset kehittämistavoitteet, kunnan omat strategiset tavoitteet ja muut lapsiin ja nuoriin liittyvät suunnitelmat huomioidaan tavoitteiden asettelussa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä kunnassa.
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma laaditaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Nuorisolain määritelmän mukaisesti nuori on alle 29-vuotias. Tämä suunnitelma kohdistuu pääsääntöisesti alle kouluikäisiin, perusopetusikäisiin ja toisen asteen opiskelijoiden ikäisiin lapsiin ja nuoriin.
Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunnan edellisen käsittelyn jälkeen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan on tehty kokouksessa esitettyjä korjausehdotuksia sekä lisätty kunnan oppilashuoltoon liittyvät periaatteet sekä otantoja kouluterveyskyselyn uusimmista tuloksista.
Päätösehdotus Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle Eurajoen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksymistä.
Päätös Keskustelun aikana tehtiin esityksiä teknisistä korjauksista lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan.
Keskustelun aikana Kimmo Ankelo esitti että tekniset korjaukset merkitään ylös ja korjataan käsiteltävään lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan. Hyvinvointikoordinaattori Elina Heinilä kirjasi kaikki tekniset korjaukset. Anne Veneranta ja Petri Korkeakoski kannattivat Ankelon esitystä.
Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta hyväksyi Ankelon esityksen yksimielisesti. Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle Eurajoen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksymistä.
-----
Khall 17.10.2023 § 211
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman.
Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun.
-----
Khall 31.10.2023 § 231
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Kvalt 13.11.2023 § 80
79/00.01.02.01/2022
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman.