RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 171
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muutos teknisen lautakunnan vuoden 2023 talousarvioon käyttötalousosan kohtaan 40410 Ruokapalvelut
Teknltk 16.08.2023 § 120
Teknisen lautakunnan ruokapalveluihin on budjetoitu vuodelle 2023 yhteensä 1 729 080 euroa. Kuluva vuosi on ollut monella tavalla poikkeuksellinen ja talousarvioon varatut määrärahat eivät tule riittämään.
Ruokapalveluiden sairauslomasijaisten palkkoihin sivukuluineen on budjetoitu yhteensä 35 100 euroa, josta kesäkuun loppuun mennessä on käytetty 94,1 %. Määräraha ei tule riittämään runsaan sijaistarpeen ja optimistisen talousarviosumman vuoksi. Lisämäärärahan tarpeeksi alkuvuosi huomioiden on arvioitu 32 500 euroa.
Kalustoon tilikohdalle 4580 oli varattuna 9 000e, josta kesäkuun loppuun mennessä on käytetty 93 %. Rikkoutuneen kaluston hankintaan on kulunut oletettua enemmän rahaa ja varhaiskasvatuksen toimintojen laajetessa loma-aikoina ruoanvalmistus ja -kuljetusastioita on jouduttu hankkimaan lisää. Lisämäärärahan tarve 10 000 euroa.
Ruokapalveluiden elintarvikehankintoihin on varattu vuoden 2023 talousarviossa 610 100 euroa, josta kesäkuun loppuun mennessä on käytetty 50 %. Syyslukukausi on aina hieman kalliimpi kuin kevätlukukausi, koska toimintapäiviä on enemmän ja ruokien määrien arviointi on vaikeaa kouluvuoden alkaessa. Jotta pystymme jatkossakin tarjoamaan laadukasta lähiruokaa asiakkaille lisämäärärahan tarve tilille 4520 on 25 000 euroa.
Arvioitu ylitysten yhteenlaskettu määrä on 67 500 euroa.
Lisätiedot:
ruokapalveluesihenkilö
Sirpa Virtanen
p. 044 312 4432
sirpa.virtanen@eurajoki.fi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että teknisen lautakunnan vuoden 2023 talousarvion käyttötalousosaan kohtaan 40410 Ruokapalvelut myönnetään 67 500 euron lisämääräraha esittelytekstissä mainituille tileille.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Khall 29.08.2023 § 171
12/02.02.02/2023
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että teknisen lautakunnan vuoden 2023 talousarvion käyttötalousosaan kohtaan 40410 Ruokapalvelut myönnetään 67 500 euron lisämääräraha.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |