RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 170
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ledinäyttötaulu 8-tien varteen
Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta 03.05.2023 § 57
Eurajoen kuntaan on ilmaissut kolme toimijaa kiinnostuksensa asentaa led-näyttötauluja valtatie 8 Eurajoen pohjois- ja etelärampin läheisyyteen. Tarkemmat sijainnit ovat noin 2 km pohjois- ja eteläramppien liittymien kohdista Porin ja toisessa Rauman suuntaan.
Ainoastaan yksi toimijoista on ilmaissut kiinnostuksensa asentaa kaksi samansuuruista led-näyttötaulua valtatien 8 Eurajoen rampin sekä pohjois- ja eteläpuolelle. Eurajoen rampin eteläpuolella on kunnan omistama maa-alue, jonka tarkempi sijainti näkyy liitteenä olevasta kartasta. Tähän yritys, ProScreen Oy, on ilmaissut kiinnostuksensa asentaa yhden 5,0 x 3,5 m olevan led-näyttötaulun.
ProScreen Oy on digitaalisen ulkomainonnan kasvuyritys, joka maahantuo, huoltaa ja myy suuria LED-mainosnäyttöjä sekä digitaalista ulkomainostilaa. He oavat kasvattaneet omaa valtakunnallista näyttöverkostoa ja etsivät tähän kumppaneita ympäri Suomea. Yrityksellä on yli 100 toimitettua LED-screeniä ympäri Suomen ja toimintaa yli 20 paikkakunnalla. Lisäksi yrityksellä on koko maan kattava huoltoverkosto ja näyttöverkostossa on yli 40 isoa mainosnäyttöä.
Valtatie 8 Eurajoen rampin pohjoispuolella led-näyttötaulun sijoittaminen on osoittautunut haasteellisemmaksi. Tämän vuoksi sijoittamismahdollisuuksia etsitään edelleen aktiivisesti ja potentiaalisen sekä vaatimukset (Ely-keskuksen vaatimukset täyttävä) täyttävän paikan löydyttyä asennuksia jatketaan.
ProScreen Oy vastaa digitaalisen ulkonäytön investoinnista, johon kuuluu: laitteen ja sen asennuksen, toimituksen, perustuksien sekä perustus- ja sähkötöiden kustannukset. Lisäksi näytön kulut, joita ovat sähkön, vakuutusten, huollon, mediapalvelimen lisenssin ja internetyhteyden kustannukset. Proscreen Oy hoitaa lupaprosessin kunnan valtuuttamana, ml. ELY:n kuuleminen. Proscreen Oy järjestää sähköliittymän/ kaapeloinnin näyttöpaikalle (3x 16A). Toimitusaikataulu on noin 2-3 kuukautta.
Eurajoen kunta tarjoaa paikan mainosnäyttöjen sijoitteluun ja 10 vuoden sopimuksen maa-alueesta/-alueista. Kunta sitoutuu ostamaan 50 % osuuden mainostilaa kiinteällä summalla sovitun ajanjakson. Kunta saa käyttöönsä yhden ilmaisen mainospaikan vastineeksi maa-alueesta tai kahden led-näyttötaulun ollessa kyseessä, niin vastineeksi maa-alueista yhden mainospaikan kahdesta led-näyttötauluista. Kunnalla oikeus ostaa mainostilaa koko sopimuskauden ajan ja sen jälkeen erillisellä sopimuksella. Sopimuksen muodostumiselle on ehtona ELY-keskuksen myöntämä lupa led-näyttötauluun tai -tauluille.
Päätösehdotus Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta hyväksyy esitetyn mukaisesti valtatie 8 tienvarsien led-näyttötaulutoteutukset ja valtuuttaa kehitysjohtajan jatkamaan sopimusneuvotteluissa toimittajan kanssa ja jatkamaan sijaintivaihtoehtojen suunnittelua pohjoiselle led-näyttötaululle.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta 23.08.2023 § 77
Eurajoen kunta on saanut 4.8.2023 pyytämänsä lausunnon voimalinjojen läheisyyteen, eteläisen eritasoliittymän puolelle suunnitellun LED-näyttötaulun soveltuvuudesta Fingrid Oy:ltä. Näyttötaulu tullaan sijoittamaan Findgrid Oy:n voimalinjoihin liittyvien etäisyysehtojen mukaisesti Korvenperä- nimiselle kiinteistölle, jonka kiinteistötunnus on 051-413-0004-0040. Kunta tekee maanvuokrasopimuksen LED-näyttötaulun toimittajaksi valitun Proscreen Oy:n kanssa. Vuokrattava määräala on noin 100m2.
Päätösehdotus Hyvinvointi- ja kuntakehityslautakunta esittää kunnanhallitukselle maanvuokrasopimuksen hyväksymistä Proscreen Oy:n kanssa esitetyn mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Khall 29.08.2023 § 170
202/14.00.01/2023
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan maanvuokrasopimuksen Proscreen Oy:n kanssa.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |