RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloitteet 2023
Khall 13.02.2024 § 26
368/00.01.02.00/2023
Hallintosäännön 124 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.
Luettelo vuonna 2023 tehtyjen valtuustoaloitteiden käsittelystä on esityslistan liitteenä.
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee tietoonsa saatetuksi vuonna 2023 tehdyt valtuustoaloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |