RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 175
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite 2023 / Apilatie 5-9 tien perusparannus
Teknltk 13.12.2023 § 175
378/10.03.01.03/2023
----------- on tehnyt kuntalaisaloitteen Apilatie 5-9 tien perusparannuksesta.
" Kyseinen tie Lapijoella on ollut hoitamatta vuosia. Talo Apilatien päässä on ollut tyhjillään, mutta nyt talossa asutaan ja täten tien huono kunto on paljastunut. Myös kaivonkansi routii. Ehdotan, että vanha maa-aines kuoritaan ja uutta maa-ainesta laitetaan tilalle."
Aloitteessa tarkoitettu osuus osoitteiden Apilatie 5 ja Apilatie 9 välillä on asemakaavan mukaista kevyen liikenteen väylää, jolla ei ole asemakaavassa mahdollistettu moottoriajoneuvolla ajoa. Väylän pituus on noin 85 m. Se on sorapintainen ja väylällä on vesijohto ja jätevesiviemäri.
Talousarvion investointiohjelmassa on vuosittain varattu määräraha teiden perusparannukseen ja päällystykseen. Mikäli aloitteessa esitetylle osuudelle tehdään perusparannustoimenpiteitä, olisi tarkoituksenmukaista uusia myös vesihuoltorakenteet. Tämä aiheuttaa niin paljon kustannuksia, että hankkeeseen olisi osoitettava erillinen määräraha. Taloussuunnitelmavuosille on merkitty hankkeita toteutettavaksi seuraavina vuosina. Apilatie ei ole mukana näissä hankkeissa.
Lisätiedot:
alueinsinööri
Jussi Elonen
p. 044 312 4411
jussi.elonen@eurajoki.fi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että se ei ryhdy toimenpiteisiin kuntalaisaloitteen johdosta.
Päätös Tekninen lautakunta päätti, että keväällä 2024 tien keskipalteen poiston jälkeen tie sorastetaan.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |