RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 152
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rauman varavesiyhteyden paineenkorotus / urakoitsijan valinta
Teknltk 30.10.2023 § 152
324/02.08.00/2023
Tekninen toimi on laadituttanut suunnitelmat ja tarjouskilpailu hankkeen toteuttamiseksi tehtiin avoimella menettelyllä kansallisen kynnysarvon ylittävänä tavarahankintana. Tarjoukset tuli jättää 27.9.2023 mennessä. Hankinnan valintaperusteena on halvin hinta.
Määräaikaan mennessä saatiin 6 tarjousta.
Tarjouksien arvioinnin yhteydessä 5 todettiin tarjouspyynnön mukaisiksi ja yhden osalta arvioitiin hankintalain mukaisia harkinnanvaraisia poissulkemisperusteita. Tarjousten vertailu esityslistan liitteenä.
Hankintalain 81 § 9 momentissa kuvataan hankintayksikön harkinnanvaraisia poissulkemisperusteita seuraavasti "jonka suorituksissa aikaisemmissa hankintasopimuksissa tai käyttöoikeussopimuksissa on ollut merkittäviä tai toistuvia puutteita jonkin keskeisen vaatimuksen toteuttamisessa; lisäedellytyksenä on, että puutteet ovat johtaneet kyseisen aikaisemman sopimuksen ennenaikaiseen irtisanomiseen, purkamiseen, vahingonkorvauksiin tai muihin vastaaviin sanktioihin;"
Hylättävän tarjoajan Eurajoen kunnalle toteuttamassa Lavilanmetsä 3.n kunnallistekniikan rakentamisurakassa valmistumisen aikataulu viivästyi merkittävästi. Lisäksi urakoitsijalla on ollut aiemmin samoja ongelmia esimerkiksi Nummitien hulevesiurakan rakentamisen valmistumisen kanssa. Urakat viivästyivät niin paljon, että tilaaja joutui pidättämään valmistumisen osalta YSE 1998 määrittelemän 50 työpäivän mukaisen sakon molemmissa tapauksissa. Kuvatut aikatauluviivästykset ovat merkittäviä puutteita ja näistä aiheutuneet viivästyssakot sanktioita, jotka täyttävät harkinnanvaraisten poissulkemisperusteiden tunnusmerkit.
Lisätiedot:
tekninen johtaja
Sami Nummi
p. 044 431 2524
sami.nummi@eurajoki.fi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hylätä LM-Suomiset Oy.n tarjouksen pykälätekstissä mainituilla perusteilla.
Tekninen lautakunta päättää edelleen, että Rauman varavesiyhteyden paineenkorotuspumppaamon rakennusurakoitsijaksi valitaan edullisimman urakkatarjouksen jättänyt Prosessi- ja vesitekniikka PROVETEK Oy. Urakkahinta on 93 959 €, alv 0 %.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |