RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.08.2023/Pykälä 124
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisovaltuuston valtuustoaloite 2023 moposuoran toteuttamisen lykkäämisestä ja palauttamisesta valmisteluun
Teknltk 16.08.2023 § 124
261/12.05.00/2023
Nuorisovaltuusto on tehnyt 19.6.2023 kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen liittyen moposuoraan.
" Täten nuorisovaltuusto ehdottaa, että moposuoran toteuttamista lykätään ja tätä kautta asia palautettaisiin takaisin valmisteluun. Lisäksi nuorisovaltuusto ehdottaa että, täten moposuoraan tarkoitettu määräraha hyödynnettäisiin pyöräkatoksiin kouluille."
Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.6.2023 päättänyt antaa em aloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.
Tekninen lautakunta on käsitellyt asiaa jo kokouksessaan 14.6.2023 kunnanvaltuustossa 29.5.2023 käydyn keskustelun perusteella ja esittänyt asiaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle päätettäväksi.
Lisätiedot:
tekninen johtaja
Sami Nummi
p. 044 431 2524
sami.nummi@eurajoki.fi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta toteaa aloitteen asian osaltaan käsitellyksi, koska asia on käsitelty teknisen lautakunnan kokouksessa 14.6.2023 ja asiaa on esitetty edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |