RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2023/Pykälä 206
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalitehtäviin osallistuvien palkkiot / Presidentinvaali 2024
Khall 17.10.2023 § 206
248/00.00.00.01/2023
Vaalien toteuttaminen vaatii runsaasti työtä normaalien
työtehtävien lisäksi, jotka on hoidettava myös vaalien aikana.
Vaaleissa keskusvaalilautakunnan sihteerin ei ole
suositeltavaa toimia oman tehtävänsä ohessa minään muuna
vaaliviranomaisena.
Oman työnsä ohella vaalitehtäviin osallistuvat ostoreskontraa hoitava taloussihteeri, palkkasihteeri ja tietohallintosuunnittelija.
Taloussihteeri toimii kaikissa vaalitehtävissä keskusvaalilautakunnan sihteerin apuna sekä osallistuu ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastustehtäviin.
Palkkasihteeri osallistuu ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastustehtäviin.
Tietohallintosuunnittelija vastaa vaaleissa tarvittavien ICT-laitteiden ja -yhteyksien toiminnasta. Lisäksi tietohallintosuunittelija päivystää varsinaisina vaalipäivinä klo 8.30 - 22.30, josta ajasta hänelle maksetaan 20 % päivystyskorvaus.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2024 presidentinvaaleista taloussihteerille maksetaan 1070 € ja palkkasihteerille 320 € palkkio vaalitehtävien hoidosta.
Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali, maksetaan taloussihteerin ja palkkasihteerin palkkiot 1,5 kertaisena.
Tietohallintosuunnittelijalle korvataan varsinaisen vaalipäivän ICT-tuesta KVTESin mukaan 20 %:n varallaolokorvaus sekä vaalin ensimmäisellä että mahdollisella toisella kierroksella.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |