RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2023/Pykälä 212
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Saatavien poistaminen 2023
Khall 17.10.2023 § 212
329/02.06.01.05/2023
Kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti kunnan saatavat ovat laskutettava ja perittävä viipymättä, tehokkaasti ja taloudellisesti noudattaen lainsäädäntöä ja kunnan omaa ohjeistusta.
Hallintosäännön 22 §:n mukaan kunnan saatavien ja kunnalle tulevien suoritusten vakuuksien hyväksymisestä, valvomisesta, muuttamisesta ja vapauttamisesta, jollei toisin ole säädetty tai määrätty päättää kunnanhallitus. Poistettavat saatavat kirjataan tilinpäätökseen luottotappioksi. Myyntireskontran mukaan vuoden 2021 aikaisia tai sitä vanhempia poistettavia saatavia on yhteensä 10.360,89 euroa.
Luettelo poistettavista saatavista on lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta 1999/621 §:n 24 mom 23 mukaan salassapidettävä.
Lisätiedot:
talous- ja hallintojohtaja
Bella Ahto
p. 044 431 2530
bella.ahto@eurajoki.fi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää poistaa 10.360,89 euron saatavat ja siirtää ne jälkiperintään.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |