RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.09.2023/Pykälä 184
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuulikarin leirikeskuksen ranta-asemakaava
Khall 12.09.2023 § 184
301/10.02.03/2023
Kaavoittaja Kari Hannus on toimittanut Eurajoen kunnanhallituksen käsittelyyn Tuulikarin ranta-asemakaavan muutosehdotuksen kaavaselostuksen, osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kaavakartan.
Ranta-asemakaava laaditaan leirikeskuksen alueelle tilalle Ahdinkari 51-411-4-69. Kaava-alueen pinta-ala on 4,912 hehtaaria. Suunnittelualue sijaitsee noin 15 kilometrin etäisyydellä Eurajoen keskustaajamasta ja noin viiden kilometrin etäisyydellä Kuivalahden kylästä meren rannalla Jaakonkulmalla. Etäisyys Olkiluodon ydivoimala-alueelle on noin neljä kilometriä.
Ranta-asemakaavan tarkoituksena on kaavoittaa Harjavallan seurakunnan leirikeskusalue Tuulikari niin, että kaavassa varaudutaan majoitustilojen purkuun ja uudisrakentamiseen. Kaava-alue on Eurajoen rantaosayleiskaavassa varattu leirikeskusten alueena, jolle saa rakentaa yhteisöjen leiritoimintaa palvelevia rakennuksia. Alueen toteuttamisen tulee perustua yksityiskohtaiseen kaavaan.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että ko. ranta-asemakaavan muutoksen laadinta aloitetaan.
Kunnanhallitus hyväksyy ranta-asemakaavan muutosta koskevan kaavaluonnoksen selostuksineen ja osallistumis-arviointisuunnitelman MRL 62 §:n mukaisesti nähtävilläoloa varten. Kaavaluonnos ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä 14 vrk ajan. Osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kirjallisesti nähtävilläoloaikana.
Kunnanhallitus hyväksyy, että ranta-asemakaavan muutoksen vireille tulosta ja kaavaluonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta ilmoitetaan kuulutuksella kunnan kotisivuilla, kirjeenä osallisille ja kunnan ilmoituslehdessä.
Kunnanhallitus hyväksyy, että kaavaluonnoksesta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta pyydetään lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Satakuntaliitosta.
Kaavan laatimiskustannuksista vastaa kunnanvaltuuston kokouksen 16.6.2020 § 32 päätöksen mukaisesti kaavamuutosta anova Harjavallan seurakunta.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |