RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkoäänestyksestä kotona huolehtivien vaalitoimitsijoiden nimeäminen
Vaaliltk 27.11.2023 § 32
248/00.00.00.01/2023
Kotiäänestyksen toimittamisesta äänestäjän kotona huolehtii koti-äänestyksen vaalitoimitsija.
Kunnan keskusvaalilautakunta määrää hyvissä ajoin ennen ennak-koäänestysajanjakson alkua ne henkilöt, jotka toimivat kunnassa ko-tiäänestyksen vaalitoimitsijoina.
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja puolestaan määrää sen, kuka kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi määrätyistä henkilöistä toi-mittaa kunkin yksittäisen kotiäänestyksen. Puheenjohtajan tulisi jo etukäteen määrätä vaalitoimitsijoille henkilökohtaiset varahenkilöt muun muassa estyneisyystapauksia varten.
Kunkin kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija. Kotiäänestyksessä ei vaalitoimitsijan ominaisuudessa saa olla pai-kalla muita henkilöitä.
Vaalitoimitsijaksi voidaan määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Asianomaisissa vaaleissa ehdokkaana oleva hen-kilö eikä myöskään hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei saa olla kotiäänestyksen vaalitoimitsijana.
Kotiäänestyksessä on oltava läsnä vaalitoimitsijan lisäksi äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Läsnä olevana henkilönä ei kuitenkaan voi toimia vaaleissa ehdokkaana oleva.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi Eurajoen kunnanhallituksen kokouksessaan 17.10.2023 § 204 valitsemat vaalitoimikunnan jäsenet.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |