RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 153
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien nimikkeiden (vakanssinumerot 0283608028 ja 0283608029) muuttaminen koulunkäynnin ohjaajaksi 1.6.2023 alkaen
Khall 27.06.2023 § 153
198/01.01.00.03/2023
Kunnanhallitus on 19.9.2017 § 241 päättänyt sivistyslautakunnan esityksestä siirtää mm. kaksi lastenhoitajaa kuntaorganisaatiossa perusopetuksen Keskustan koulun henkilöstöön kuuluvaksi 1.1.2018 alkaen.
Sivistysjohtajan viranhaltijapäätöksellä § 53 12.6.2019 on lastenhoitajien -------------- ja ----------- toimipaikka siirretty 1.8.2019 alkaen toistaiseksi kokonaan perusopetukseen ja aamu- ja iltapäivähoitoon Keskustan koululle.
Edellä mainittujen muutosten yhteydessä ei ole huomioitu nimikkeen muutosta. ------- ja ------ ovat toimineet edelleen nimikkeellä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja vakansseilla 0283608028 ja 0283608029.
-------------- ja ----------- kanssa on käyty asiasta yhteistoimintalain 5 §:n mukaiset neuvottelut 6.6.2023.
Hallintosäännön 38 §:n mukaan kunnanhallitus päättää tehtävä- ja virkanimikkeen muuttamisesta.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa varhaiskasvatuksen lastenhoitajien (vakanssit 0283608028 ja 0283608029) tehtävänimikkeet koulunkäynninohjaajaksi 1.6.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |