RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarjous Eurajoen kuntakeskusmaiseman kehittämisestä
Teknltk 14.06.2023 § 107
363/10.03.01.04/2022
Kuntakeskusmaiseman kehittämisen ohjausryhmä on kokoontunut kaksi kertaa. Kokouksissa on keskusteltu ja linjattu kuntakeskuksen kehittämisen kohteita ja tavoitteita. Tämän pohjalta on pyydetty tarjous yleissuunnitelmasta.
Suunnittelualue on jaettu neljään osa-alueeseen, jotka ovat:
1. Vanhan valtatien ja Tohkantien välinen alue joen molemmin puolin
2. Lotilan alueen kevyen liikenteen väyläyhteydet
3. Haapamäen alue (Riikontien itäpuoli Mäkitien ja Peltotien välisellä alueella)
4. Kunnan omistamat maa-alueet jokirannassa Tohkantien sillalta yläjuoksun suuntaan sekä Pappilankosken alue siltä osin kuin kunta on maanomistajana.
Alueille laaditaan yleissuunnitelmatasoiset kehittämissuunnitelmat. Alueiden suunnittelussa keskeisenä tavoitteena on kehittää kunnan keskustamaiseman houkuttelevuutta ja viihtyisyyttä yrittäjyyden, asumisen ja matkailun näkökulmasta. Suunnittelulla halutaan varmistaa eri alueiden linkittyminen toisiinsa ja mahdollistaa kevyen liikenteen sujuva liikkuminen alueelta toiselle.
Kuntakeskusmaiseman kehittämisen ohjausryhmän puheenjohtaja ja alueinsinööri ovat käyneet tarjousta läpi. Keskustelussa tarjouksen sisältö todettiin vastaavan niitä tavoitteita, joita ohjausryhmä asetti.
Lisätiedot:
alueinsinööri
Jussi Elonen
p. 044 312 4411
jussi.elonen@eurajoki.fi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Plaana Oy:n tarjouksen kuntakeskusmaiseman kehittämisen yleissuunnittelusta. Tarjoushinta on 47 780 €, alv 0 %.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |