Dynasty tietopalvelu Haku RSS Eurajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 58


 

Ympäristönsuojelulain 175 §:n mukainen määräys, Interrock Oy, Eurajoki

 

Ympltk 20.06.2023 § 58  

247/11.01.00.00/2023  

 

 

Interrock Oy:lla on voimassa oleva ympäristölupa kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen sekä maa-aineslupa kiviaineksen ottoon kiinteistöillä RN:o 51-413-13-3, 51-413-5-21 ja 51-413-8-71, osoitteessa Olkiluodontie 380, Eurajoki. Interrock Oy:n kiinteä murskauslaitos sijaitsee toiminta-alueen pohjoisreunassa. Murskauslaitos on sijoitettu kiinteistölle 51-413-5-21 siten, että lähimpään vakituiseen asuinkiinteistöön on matkaa noin 250 m.

 

Eurajoen ympäristönsuojelu on ilmoittanut Interrock Oy:lle nykyisen kiinteän murskauslaitoksen sijainnin olevan Valtioneuvoston asetuksen (314/2017) vastainen ja pyytänyt Interrock Oy:ltä selvitystä murskauslaitoksen siirtoon liittyen. Asiasta on saatu selvitys 3.3.2023.

 

Interrock Oy:n toimittaman selvityksen mukaan kiinteä murskauslaitos tullaan siirtämään kauemmas häiriintyvistä kohteista 30.6.2024 mennessä. Uusi sijoituspaikka on louhoksen kaakkoisreunassa noin 600 m etäisyydellä lähimmästä häiriintyvästä kohteesta. Lisäksi laitos sijoitetaan nykyistä alemmalle korkeustasolle.

 

Tarkastus

Ympäristönsuojelu on tehnyt Interrock Oy:n louhosalueelle ylimääräisen tarkastuksen 15.2.2023. Tarkastuksella ja siitä laaditussa muistiossa sovittiin, että Interrock Oy:n kiinteä murskauslaitos tullaan siirtämään uuteen paikkaan kauemmas lähimmistä häiriintyvistä kohteista 30.6.2024 mennessä.

 

Lainsäädäntö

Valtioneuvoston asetuksen kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun asetuksen muuttamisesta (314/2017) 3 §:n mukaan Kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on lisäksi sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä.

 

Kivenlouhimo, jolla on ollut ympäristölupa 16 päivänä syyskuuta 2010, ja kivenmurskaamo voidaan kuitenkin sijoittaa alle 300 metrin päähän häiriöille alttiista kohteesta 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, jos toiminnanharjoittaja voi sijoittamalla kivenmurskaamon toiminnan rakennukseen tai kivenmurskaamossa taikka kivenlouhimossa muita teknisiä keinoja käyttäen varmistaa sen, että toiminnasta ei lähimmässä häiriölle alttiissa kohteessa aiheudu 7 §:ssä tarkoitetut melutason ohjearvot ylittävää melua ja että 5 §:ssä tarkoitetut ilmanlaadun raja-arvot eivät ole vaarassa ylittyä. Poikkeaminen edellyttää, että toiminnanharjoittaja on esittänyt poikkeamisen edellytysten täyttymisestä riittävän luotettavan selvityksen lupaviranomaisen hyväksyttäväksi.

 

Tukitoiminta-alue voidaan sijoittaa alle 300 metrin päähän häiriöille alttiista kohteesta.

 

Kuuleminen ympäristönsuojelulain 175 §:n mukaisen määräyksen antamisen johdosta

Eurajoen ympäristönsuojelu on kuullut Interrock Oy:tä hallintolain 34 §:n mukaisesti ennen ympäristönsuojelulain 175 §:n mukaisen määräyksen antamista ja sen tehosteeksi mahdollisesti asetettavan uhkasakon johdosta.

 

Interrock Oy ei ole antanut vastausta kuulemispyyntöön.

 

 

Lisätietojen antaja

ympäristöinsinööri

Mari Salminen

Eurajoen kunta

puh. 044 701 7036

 

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta velvoittaa Interrock Oy:n siirtämään murskauslaitoksen vähintään valtioneuvoston asetuksen (314/2017) edellyttämälle etäisyydelle lähimmistä häiriintyvistä kohteista. Murskauslaitos tulee siirtää uuteen sijaintiin viimeistään 30.6.2024 mennessä. Määräyksen tehosteeksi lautakunta asettaa 15 000 € kiinteän uhkasakon.

 

Perustelut

Ympäristönsuojeluun ei ole toimitettu sellaista Vna 314/2017 mukaista selvitystä, jolla voitaisiin luotettavasti ja ympäristölupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että murskauslaitoksen nykyisestä toiminnasta ei lähimmässä häiriölle alttiissa kohteessa aiheudu 7 §:ssä tarkoitetut melutason ohjearvot ylittävää melua ja että 5 §:ssä tarkoitetut ilmanlaadun raja-arvot eivät ole vaarassa ylittyä. Poikkeaminen edellyttää, että toiminnanharjoittaja on esittänyt poikkeamisen edellytysten täyttymisestä riittävän luotettavan selvityksen lupaviranomaisen hyväksyttäväksi.

 

Ympäristönsuojelulain 175 §:n mukaan valvontaviranomainen voi:

1) kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä taikka määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa;

 

2) määrätä 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla menetellyt palauttamaan ympäristö ennalleen tai poistamaan rikkomuksesta ympäristölle aiheutunut haitta;

 

3) määrätä toiminnanharjoittajan riittävässä määrin selvittämään toiminnan ympäristövaikutukset, jos on perusteltua aihetta epäillä toiminnasta aiheutuvan tämän lain vastaista ympäristön pilaantumista.

 

Ympäristönsuojelulain 184 §:n mukaan viranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään.

 

Asetetun uhkasakon suuruutta ja velvoitteen määräaikaa harkittaessa on otettu huomioon asiasta saadut selvitykset ja rikkomuksen luonne.

 

Sovelletut säännökset

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 175 §, 179 §, 184 §, 185 §, 186 §, 190 §, 191 §, 200 §

Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010) 5 §, 7 §

Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun asetuksen muuttamisesta (314/2017) 3 §

Hallintolaki 34 §

Uhkasakkolaki 6 §

 

Päätöksen täytäntöönpano

Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta.

 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeudelle. Valitus on tehtävä kirjallisesti 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

 

Tiedoksi

Interrock Oy

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 -----