Dynasty tietopalvelu Haku RSS Eurajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 48


 

Ympäristölautakunnan esitys tekniselle lautakunnalle  vuoden 2024 talousarvion ja 2024-2026 taloussuunnitelman laadintaan

 

Ympltk 16.05.2023 § 48  

149/02.02.00/2023  

 

 

Tekninen lautakunta on pyytänyt muita hallintokuntia antamaan lautakuntatasoiset esitykset teknisen lautakunnan vuoden 2024 talousarvion ja 2024-2026 taloussuunnitelman laadintaan vaikuttavista asioista kesäkuun loppuun mennessä.

Tekninen lautakunta on edellyttänyt, että esitykset on perusteltu, hankeselvitykset laadittu ja käyttötalouskustannuksia aiheuttavista esityksistä on laadittu kustannuslaskelma.

 

Yhtenä kunnan tärkeänä tehtävänä on ylläpitää rakennus- ja huoneistorekisteriä sekä osoiterekisteriä.

Rakennusvalvonnassa on käynnissä rakennusrekisterin ajantasaistamishanke, jonka yhteydessä aiemmin myönnettyjä rakentamisen lupia viedään rakennusvalvonnan järjestelmään. Yhtenä rakennuksen olennaisena tietona on myös rakennuksen osoite. Kunnan osoiterekisterin ylläpito kuuluu teknisen lautakunnan alaisuuteen ja osoiterekisterin ajantasaistamista koskeva hanke on myös käynnissä.

 

Lainsäädännön muutoksista johtuen tulevaisuudessa alueidenkäytön ja rakentamisen prosesseissa syntyvä paikkatietoaineisto ja sen oikeellisuus nousee entistä tärkeämpään asemaan.

 

 

 Lisätiedot:

 rakennustarkastaja

 Tiina Lattu

 p. 044 431 2709

 tiina.lattu@eurajoki.fi

 

 

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta esittää tekniselle lautakunnalle, että mikäli osoiterekisterin ajantasaistamista ei saada valmiiksi vuoden 2023 aikana, tulee teknisen lautakunnan varata määrärahaa osoiterekisterin ajantasaistamiselle myös vuoden 2024 talousarviossaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 -----