RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.06.2026/Pykälä 89
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muutos teknisen lautakunnan vuoden 2026 talousarvion investointiosaan kohtaan 93233 Sydänmaan koulun siirto
Teknltk 04.06.2026
Talousarvion investointikustannuspaikalle 93233 Sydänmaan koulun siirto on varattu kuluvalle vuodelle 420 000 €:n määräraha uuden rakennuspaikan pohjarakenteita, pihaa, liittymiä sekä lisämoduulin hankintaa varten. Itse siirron kustannukset (90 000€) on kirjattu ohjeen mukaan käyttötalouteen.
Saadun tarjouksen summa ylittää merkittävästi talousarviossa varatun määrärahan eikä riitä suunniteltujen toimenpiteiden toteutukseen. Päiväkoti Makasiini on kuitenkin Eurajoen palvelurakenteen näkökulmasta niin tärkeä, että hankkeen toteuttaminen saadun tarjouksen mukaisesti on perusteltua.
Lisätiedot:
tekninen johtaja
Sami Nummi
p. 044 431 2524
sami.nummi@eurajoki.fi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vuoden 2026 talousarvion investointiohjelman investointikustannuspaikalle 93233 Sydänmaan koulun siirto lisätään 600 000 € määräraha vuodelle 2026. Vuoden 2026 kokonaismääräraha on siten 1 020 000 €. Tekniselle toimelle annetaan lupa käynnistää työmaa heti mikäli valtuusto myöntää anotun lisämäärärahan.
Päätös Hyväksyttiin.
-----
| Edellinen asia | Seuraava asia |