RSS-linkki
Kokousasiat:https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 136
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vuoden 2027 talousarvion laadintaohjeen hyväksyminen
Khall 09.06.2026 § 136
192/02.02.00/2026
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi vuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma, jonka ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.
Kuluvan vuoden suunnittelukierroksella laaditaan talousarvio vuodelle 2027 ja taloussuunnitelma vuosille 2027 - 2029.
Laadintaohjeet ovat esityslistan liitteenä.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä talousarvion 2027 ja taloussuunnitelman 2027-2029 laadintaohjeet liitteen mukaisesti.
Päätös Keskustelun kuluessa Marja-Leena Siiri esitti Teemu Valtosen kannattamana, että laadintaohjeen kohtaa 3. Ohjeet ja sitovuus otsikon Talousarvion 2027 raami olevaa tekstiä muutetaan siten, että ensimmäinen kappale poistetaan kokonaan ja kolmannesta kappaleesta poistetaan lause "huomioiden talouden kehittämistyön linjaukset". Kappale kuuluisi siten: "Investointitaso määräytyy vuosikatteen perusteella, mutta tasosta voidaan poiketa valtuuston päätöksellä merkittävien (yli 2 milj.) hankkeiden kohdalla. Uudet investoinnit tuodaan talousarvioon taloussuunnitelman kautta.
Vuoden 2027 talousarvio laaditaan siten, että palvelutaso pystytään säilyttämään hyväksytyn kuntastrategian mukaisesti. Henkilöstön palkkakulujen osalta huomioidaan sopimuksen mukaiset korotukset.
Vuonna 2026 kunta-alan palkkakustannukset nousevat 2,87 % ja vuonna 2027 2,8 %, eli vaikutus yhteensä 4,49 %, sisältäen kehittämisohjelman ym. mukaiset erät. Nykyiset työehtosopimukset päättyvät 28.2.2028.
Talousarvion menokehystä tarkastellaan talousarvioprosessin kuluessa, ja määritellään lopullisesti kunnanjohtajan ehdotuksessa lokakuussa."
Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esityksestä poikkeava kannatettu ehdotus.
Puheenjohtaja esitti toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että kunnanjohtajan esitystä kannattavat äänestävät JAA ja Siirin esitystä kannattavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kunnanjohtajan ehdotus sai 2 JAA-ääntä (Tuominen ja Hollmén) ja Siirin esitys 7 EI-ääntä (Väkiparta, Siiri, Nikula, Jalonen, Aalto, Valtonen ja Vaitomaa). Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen hyväksyneen äänin 7-2 Siirin ehdotuksen.
Hanna Tuominen ja Maria Hollmén jättivät eriävän mielipiteen: "Kunnanhallituksen tehtävä on johtaa ja valvoa kunnan taloutta, vastata talousarvion valmistelusta ja seurannasta sekä huolehtia talouden tasapainosta ja raportoinnista. Talousarvion laadintaohjeen tulisi ohjata lautakuntia suunnittelemaan esityksensä niin, että talousarviosta muodostuu tasapainoinen.
Käyttötalouden toteuma on useana viime vuonna ollut budjetoitua pienempi. Määrärahat on siis arvioitu tarpeettoman suuriksi. Tämä ohjaa verovarojen harkitsemattomaan käyttöön. Tänä vuonna toteutuu useita säästöjä tuovia toimenpiteitä, joiden vaikutusten tulisi näkyä lautakuntien tulevissa talousarvioissa. Kunnanhallituksen tulisi selkeästi ohjata siihen suuntaan.
Lähivuosina toteutamme useita suuria investointeja. Investointien rahoitukseen tulisi varautua huolehtimalla, että vuosikate kattaa vähintäänkin poistot. Kunnanhallituksen ei tulisi poistaa talousarvion laadintaohjeestaan kuntatalouden tasapainon perusvaatimusta, että vuosikatteen tulee kattaa suunnitelman mukaiset poistot ja lainan lyhennykset."
-----
| Edellinen asia | Seuraava asia |