Dynasty tietopalvelu Haku RSS Eurajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://eurajoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 131


 

Skenarios / Senaatin hallinnoima kuntien tilatietojärjestelmä

 

Teknltk 08.10.2025 § 131  

276/02.08.00/2025  

 

 

Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön alainen liikelaitos, jonka toimintaa säädellään valtion liikelaitoksista annetulla lailla ja Senaatti-kiinteistöistä annetulla valtioneuvoston asetuksella. Senaatti-kiinteistöjen tehtävänä on toimia valtion työympäristö- ja toimitila-asiantuntijana. Senaatti-kiinteistöt tarjoaa ja tuottaa palveluita liikelaitoslain mukaisesti ensisijaisesti valtionhallinnolle. Puolustuskiinteistöt aloitti toimintansa 1.1.2021 Senaatti-kiinteistöjen tytärliikelaitoksena, johon on keskitetty puolustushallintoa palvelevat kiinteistöt, toiminnot ja palvelut.  Yhdessä Senaatti-kiinteistöt ja Puolustuskiinteistöt muodostavat Senaatti-konsernin. Senaatti-konserni uudelleen järjesteli tilatietopalveluitaan kunnille ja hyvinvointialueille 1.10.2022. Tytäryhtiö Maakuntien tilakeskuksen kunnille tuottamat palvelut siirrettiin osaksi Senaatti-kiinteistöjä. Maakuntien tilakeskus (osakkaina; hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS) nimettiin lokakuussa 2021 hyvinvointialueiden lakisääteiseksi toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskukseksi. Maakuntien Tilakeskus on hallinnoinut hyvinvointialueiden tilatietoja, tilojen kustannus- ja investointietoja sekä tuottanut niihin liittyviä palveluja 2022-2023 vuodenvaihteesta lähtien. Tuolloin kunnat siirtyivät Senaatti-kiinteistöjen tilatietojärjestelmän eli Skenarioksen piiriin.
 

Senaatti-kiinteistöjen kuntien tilatietopalvelut kokoavat tiiviissä yhteistyössä vapaaehtoisten kuntien kanssa ajantasaisia ja täsmällisiä tietoja kuntien omistamista ja vuokraamista tiloista yhteen tietojärjestelmään. Kunnille räätälöityjen tilatietopalveluiden avulla on mahdollista rakentaa valtakunnallista ja kansainvälisestikin ainutlaatuista tilannekuvaa kuntien käytössä olevista tiloista sekä muun muassa tilojen lukumääristä, pinta-aloista, käyttötarkoituksista, kunnosta, kustannuksista ja investoinneista. Kuntien tilatietopalvelun tuottaminen ja rakennustietojen ylläpito tapahtuu Senaatin Skenarios-järjestelmäkokonaisuuden avulla. Kuntien tilatietopalveluun kuuluu lisäksi erillisenä ja erikseen sovittavana osiona järjestelmässä olevien rakennustietojen analysointia ja raportointia koskevaa palvelua.

Eurajoella järjestelmään on kirjattuna rakennusten perustietojen lisäksi mm. vuoden 2024 tietoja korjausvelkaselvityksestä, ylläpitokustannuksista, energiasta ja vedestä sekä tasearvoista. Korjausvelkaselvitys listan oheismateriaalina.

 

 Lisätiedot:

 tilapalvelupäällikkö

 työsuojelupäällikkö

 Anja Hakamaa

 p. 044 312 4412

 anja.hakamaa@eurajoki.fi

 

 

 

Päätösehdotus Tilapalvelupäällikkö esittelee Skenarios-ohjelmaa tekniselle lautakunnalle.

 

Päätös Kokouksen esittelijä teki keskustelun aluksi muutetun päätösehdotuksen.

Muutettu päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää siirtää esittelyn myöhemmin pidettäväksi.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 -----